Minun suositukseni on, ettei paljoa itsestään kerro, ennenkuin on paikan päällä, sähköpostit eivät ole välttämättä luotettavia, on myös ikävää avata sydäntään ja jäädä vailla vastausta.  Herkästi myös syntyy vääristyneitä mielikuvia pelkän tekstin perusteella.   Pitkät sähköpostit ihmiseltä, jota ei tunne, jäävät helpommin lukematta kuin lyhyet ja selkeät.  Kertomalla ammattisi, kerrot lyhyimmällä tavalla toimintakyvystäsi,  ja samalla, että tulet saamaan Kelan tuen.  Järjestys on myös tärkeä, erilainen mielikuva herää jos sanot ”olen ahdistunut yrittäjä” kun ”olen yrittäjä jolla on ahdistustaipumus”.    Soittokierros säästää aikaa ja rahaa,  jos terapeutti jo puhelimessa alkaa ärsyttää, tilanne tuskin paranee vastaanotolla.   

 Jos paikkakunnallasi on vain kolme terapeuttia, ei kukaan kiellä soittamasta suoraan heille, Helsingin alueella toimii  yli 200 kognitiivista psykoterapeuttia, he ovat myös erittäin työllistettyjä,  eli jos alat soittelemaan tai laitat vain kymmenen sähköpostia, on hyvin todennäköistä, ettet löydä ketään. Tilanteet muuttuvat kumminkin ja terapeutit alkavat haravoida hakuja jo silloin, kun aika on vapautumassa.  Terapeutit,  jotka toimivat lääkärikeskuksissa, ovat vuokrien vuoksi yleensä paljon kalliimpia ja vaikka käynnit yleensä niputetaan, menevät toimistomaksut ylimääräisinä kuluina, joihin tukea ei saa.  Lisäksi lääkärikeskuksissa on ikävä istua odottamassa ja huoneet ovat yleensä riisuttuja ja kliinisiä.  Suurissa terapiakeskuksissa (esim. Vastaamo, Komppi) on samansuuntaista ongelmaa, joskin pienemmässä määrin.