Mielialalääkkeet ja aivojen plastisuus
Ihmisen aivot ovat plastiset, muovautuvat, tämä tarkoittaa että ihminen kykenee oppimaan uutta ja sopeutumaan uusiin tilanteisiin. BDNF (brain derived neurotrophic factor) on proteiiniryhmä, joka on vastuussa hermosolujen hyvinvoinnista ja näiden kyvystä muodostaa uusia yhteyksiä (synapseja), eli uutta verkostoa. Kun kuormitusta on sopivasti, haasteita joihin kyvyt riittävät, liikuntaa ja rentoutumista oikeassa määrässä, sosiaalisia tilanteita jotka palkitsevat … BDNF:n tuotanto pysyy hyvänä. Aivot toimivat kuin akku, eli toiminta ylläpitää toimintaa.
Aivot kestävät hyvin äkillisiä stressipiikkejä, tällaiset jopa buustaavat BDNF:n tuotantoa, mutta pitkään jatkuva tasainen kuormitus, jossa elimistö joutuu jatkuvasti sopeutumaan, on elimistölle tuhoisaa. Unen laatu heikkenee, yöllä ei tapahdu palautumista, ihminen alkaa voida huonosti fyysisesti ja psyykisesti. Kemiallisesti BDNF tuotanto kääntyy laskuun, ihmisen sopeutumiskyky ja oppimiskyky heikkenevät. Tunne hallinnasta alkaa hiipua, on ahdistusta, ärtymystä ja stressitaso alkaa ylläpitää itseään.
Kuormittunut ihminen ei kykene nauttimaan uusista tilanteista eikä uusien ihmisten tapaamisesta, koska kyky sopeutua on heikentynyt. Muisti saattaa pätkiä ja on vaikeaa keskittyä, tähän voi liittyä tunne huonoudesta tai tyhmyydestä. Tässä kohtaa on jo väsymystä ja muitakin masennuksen oireita, sopiva lepo voisi vielä tuottaa palautumista ja jos hyvin käy, näin tapahtuu. Mutta yleensä tähän tilaan joutuvat ihmiset ovat tunnollisia, ahkeria ja vaativat itseltään paljon, sairasloma, jos sitä suostutaan ottamaan, saattaa kulua itsensä soimaamiseen levon sijaan.
Mielialalääkkeistä tiedetään nykyään paljon enemmän kuin silloin kun ne löydettiin ja niitä aloitettiin käyttää masennuksessa. Serotoninergiset lääkkeet löytyivät sattumalta, oivallettiin että ne auttavat masennuksessa ja tältä pohjalta kehitettiin teorioita masennuksen kemiasta jonkinlaisena serotoniinin puutostilana. Tämän teorian pohjalta lääkkeitä määrättiin pitkiksi ajoiksi, vuosiksi tai loppuelämäksi, ja kun käytetystä määrästä ei enää tehoa tullut, nostettiin annosta.
Nykyään tiedetään, että ne lääkkeet jotka nostavat alussa serotoninergisyyttä tai muita välittäjäaineita, nostavat myös vähitellen BDNF:n tasoa, jo kahdessa viikossa alkaa vointi vähitellen parantua, samaan aikaan kun BDNF:n taso nousee. Hallinnan tunne yleensä alkaa potilaan kyvystä lopettaa ikävien asioiden märehtiminen, vähitellen myös mielialat paranevat. Lääkitys ei tuota suoraan hyvää oloa, mutta se antaa aivoille mahdollisuuden toipua alentamalla kynnystä toimintaan ja parantamalla kykyä nauttia niiden asioiden ja tekemisten kautta, joista on aikaisemmin hyvää oloa saanut.
Lääkitys on aina hetkellinen ratkaisu ja se tähtää toimintakyvyn parantamiseen. Koska lääkitys ei muuta persoonallisuutta, taipumus masennukseen säilyy, ellei opetella ja harjoitella uusia keinoja hyvinvointiin. Jatkuva lääkitys ei myöskään suojaa uusilta masennusjaksoilta, oikeastaan päinvastoin, masennuslääkkeiden käyttö pitkään ja suurilla annoksilla, teettää saman tyyppisiä oireita kun masennus yleensä, eli mikään ei tunnu miltään, eikä millään ole oikestaan merkitystä. Lääkkeet myös heikentävät unen laatua.
Miksi sitten kannattaisi lääkitystä käyttää?
Jokainen masennus altistaa uudelle masennuksella, mitä pidempään ja syvempään ihminen on masentunut, sitä todennäköisemmin ja nopeammin masennus uusii, eli tavallaan joka masennus, ja joka hetki masentuneena, kyntää uraa uusille masennuksille.
Siksi.
Mitä nopeammin saadaan toimintakyky takaisin, sitä parempi aivoille. Lääkityksen tarkoitus ei saisi koskaan olla se, että potilas jaksaa jatkaa töissä paahtamista ja suorittamista samalla tavalla kuin aikaisemmin, lääkityksen tavoite on parantaa sen verran vointia, että potilas jaksaa lähteä työstämään muutosta itsessään, ettei masennus uusi. On tärkeää, että lääkitystä käyttäessä, ei hoitokontakti katkea, vaan reseptien uusimisen sijaan, tavataan potilasta ja kannustetaan lääkkeiden lopettamiseen silloin kun vointi on hyvä, sekä työskentelemään vointinsa eteen psykoterapiassa tai itsehoitokeinoin.
Mielialalääkkeet eivät tuota riippuvuutta, siksi ettei niistä saa välittömästi hyvää oloa.
Mielialalääkkeet eivät lihota, poikkeuksena mirtazapiini, joka masennuslääkitysannoksilla turvottaa ja lisää makeannälkää.
Mielialalääkkeet eivät tee kyvyttömäksi tuntea tunteita, ellei niitä käytetä liian suurilla annoksilla ja/tai liian pitkään.
Mielialalääkkeet eivät muuta persoonallisuutta.
Mielialalääkkeiden käytön voi lopettaa milloin vaan, yhden päivän, yhden viikon tai kuukauden kuluttua, vointi ei mene sen huonommaksi kuin mitä se oli ennen lääkitystä, parhaan avun masennukseen lääkityksestä saa, jos malttaa käyttää lääkettä useamman viikon, kahdessa viikossa yleensä jo vointi alkaa parantua, kuudessa viikossa saadaan paras teho. Eli jos lääkityksen suhteen on ristiriitaisia ajatuksia, voi lääkitystä kokeilla.
Mielialalääkkeillä on sivuvaikutuksia, yleensä ensimmäisten kahden viikon aikana. Yleisin sivuvaikutus on tunne, ettei huvita syödä, lievä pahoinvointi, saattaa olla myös tunne ettei seksiäkään tee mieli, tai olla orgasmivaikeuksia. Jos ahdistusta on, se saattaa pahentua, ja joillain potilailla on lisäksi levottomuutta. Kun nämä sivuvaikutukset tunnetaan, voidaan lääkitys aloittaa pienellä annoksella, jota nostetaan hitaasti, eli ei ole pakko kärsiä saadakseen lääkkeestä apua. Kun lääkityksen annokset pysyvät kohtuullisina, nämä sivuvaikutukset häviävät yleensä kahdessa viikossa. Jos lääkkeitä käytetään liian suuria määriä ja/tai silloin kun niitä ei enää tarvita, pahenevat seksuaaliset haitat ja tulee dumpattu olotila, jossa mikään ei tunnu miltään.
Lääkkeiden lopettaminen ei myöskään ole mitenkään hirveää, suuri osa potilaista lopettaa mielialalääkityksen koska voidessaan hyvin, yksinkertaisesti unohtavat lääkkeen ottaa ja huomaavat tämän vasta jonkin ajan kuluttua. Elimistö on viisas, kun lääkettä ei muistaisi käyttää, ollaan yleensä siinä kohtaa hoitoa, jolloin on hyvä lopettaa tai ainakin vähentää käytettyä määrää. Lopettaminen kannattaa tehdä vähitellen, jos on lääkitystä käyttänyt vuosia ja varsinkin jos on käyttänyt lääkettä suuria määriä. Venlafaxiini on mielialalääkkeistä vaikein lopettaa, sen nopean puoliintumisajan vuoksi. Venlafaxiinin voi vaihtaa sertraliiniin tai escitalopramiin jos lopetus on tuskallista.
Kaikilla lääkkeillä on plasebovaikutuksia, eli lumevaikutuksia, usko lääkkeen parantavaan voimaan, auttaa lääkettä auttamaan. Harvemmin puhutaan nosebovaikutuksesta, plasebon ilkeästä kaksosesta, joka aiheuttaa sitä enemmän haittoja, mitä enemmän lääkitystä tai lääkityksen lopetusta pelkää.